Tähtitieto

BLOGI

– Kalevi Riikonen 25.10.2022 –

Ajattomuuden Ajallisia Ajatuksia

Loppuvuoden suositus tulee tehostettuna muistutuksena jokaiselle omaa elämäänsä arvostavalle. Loppuvuotta kohden varjon toimijoiden vielä jäljellä olevat loisenergiaa käyttävät tahot, pyrkivät aiheuttamaan itselleen ”energiaravinnoksi” sopivaa kaaosta. Tämä hajaannuksen sekoittava toiminta tuottaa sulkevaa pelkoa madaltamaan tietoisuuden ylläpitämää, auramme tavanomaista keskiarvon saavutustasoa.

Omaehtoisen tosioppilaan itsestään selvyytenä oletettu päivittäisohjelma, on pitää aktiivisena tietoisella tahdollaan voimakasta, sekä itsenäistä voimapiirikeskuksensa vahvistamista tulevalle vuodelle. Näin tehtäessä yksilö pääsee korkeampaan nosteeseen uudelle vuodelle. 

Tämä velvollisuus on erityisen huomioitavaa juuri sellaisten tositoimijoiden elämässä, ketkä ovat astuneet elämässään persoonakohtaisen mukavuusrajansa ulkopuolelle.

Murroskausi

Ehdotuksena on, että JOKAINEN järjestää tahollaan ja lähipiirissään, keskustelua ja tietoisuuden virittäviä meditointikokoontumisia. Alkuun kokoontumiset voisivat olla vain sekä luotetuille ystäville että erikseen heidän ystävilleen. LUOTETTAVIEN henkilöiden kanssa, ryhmäkokoontumisessa moniulotteinen sielukehostojen Elämänenergian Magnetismi tihentyy yhtenäiskentässä. Prosessi on itsessään hidas, mutta siihen on ohjelmoitu VAPAAN TAHDON valinta omasta karmaattisuudesta alkaen.

On tapahtumassa suuri murroskausi, jossa ihmiskunta tullaan jakamaan ikään kuin kahtia. Samanaikaisesti ovat negatiivinen ja positiivinen energia käytettävyydessään ja voimakkuudessaan. Mikään ei muutu, mikäli ihminen ei tee tässä hetkessä valintoja ja osoita olevansa näiden valintojen takana. Tässä ajassa tarvitaan tekoja. Tuo viimeinen lause on teeman ydin. Teot toteuttavat muutoksen. Passiivinen odottelu nousta ”vapaamatkustajana” johonkin epämääräiseen viidenteen ulottuvuuteen ”ruotineen ja karvoineen”, palvelee vain vanhan ja kaikin tavoin vääristyneen ohjelmamallin toimintojen jatkuvuutta.

Voimme kattaa ”henkisen pöydän”, mutta emme voi / saa pakottaa ketään ”syömään siitä”. Suurin osa Maan ihmiskunnasta tekee nousuaan oman napansa ympärillä pyörimisestä, karman vyön yli” SYDÄNKESKUKSEN avautumisen sielutietoisempaan sisäiseen yhteyteensä, jolloin intuition ja innoituksen nostavat vireet herättelevät rajapinnassa olevia luottamaan omaan sisäiseen ohjaukseensa eikä valtamedian massauutisointiin. Kokemusta on yli 35 vuotta.

Jonkinlainen totuus / todellisuus – määritelmä lienee esim. tämä: ”Kaikki totuutena koettu, on vain suhteellisen täydellistä, paikallisessa mielessä täsmällistä ja omassa kokemuksessa totta.” Kaikki ajallisen, rajallisen ja henkistymisessään vajavaisen ymmärrys olennon moniulotteisesta elämästä, on eri tavoin opittua uskomusjärjestelmän jatkuvuutta. Luomisvoiman ilmeneminen pyrkii hakemaan vähiten vastapainetta omaavia energiaratoja, kuten yksilön vapaan tahdon rajapinta, jne…

Oppimani ja käyttämäni Kolmivaihe-energisointi+suojaus löytyy vapaasti käytettäväksi TÄÄLTÄ, sekä laajennettuna uudemmista kirjoista: Valo Elämän Yhdistäjänä, Kohti Kosmista Kansalaisuutta ja Ajan Virran Ajatuksia. Erityisesti VEY:ssä käsittelemme (projektiryhmät moniulotteisesti mukana) Tietoisen Valon avaamista Ikuisen Itsen ohjatessa sielun kautta persoonaa.

Tähtitieto
Yksityisyyden yleiskatsaus

Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet auttavat meitä ymmärtämään, mitä verkkosivuston osia pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpinä.