– Kalevi Riikonen 19.1.2025 –
Elämä yllättää silloin, kun sitä vähiten odottaa. Matka kohti uutta kotia ja toimintaympäristöä oli täynnä ennakoimattomia käänteitä, sisäistä varmuutta ja kosmista johdatusta. Miten suuret elämänmuutokset nivoutuvat näkymättömiin suunnitelmiin, ja kuinka sisäinen tieto voi ohjata oikeaan hetkeen ja paikkaan?
Jokainen lienee leikillään, tai tosissaan maallisen matkansa kuluessa ajatellut, pohdiskellut ja jopa toivonutkin arvostamaansa arjen sisältöön kuuluvia uusia ja jopa lennokkaitakin vaihtoehtoja. Jos olisin vuosi sitten (v. 2024) kuullut kerrottavan arkielämäni ”nyt hetkeä” (tammikuu v. 2025) siinä silloisessa tilanteessa, niin en todellakaan olisi voinut vakavissani ottaa sellaista mahdollisuutta todesta. Kotimme oli ollut hiljaisessa, sekä julkisessa myynnissä ja olimme jo olleet uusien mahdollisuuksien sisäisten energiavaikutteiden määrittelemättömässä paineessa. Tuo sisäinen paine voimistui kevääseen mennessä moniulotteisen laajaksi. Kyselimme joskus toisiltamme: ”Mitä ihmettä nyt on tekeillä, koetko sinä myös jotakin samaa?”
Olihan siellä toki käynyt useitakin sitä kiinteistöä omakseen tahtovia, mutta syystä, tai toisesta heidän ja meidän yksilö- ja yhteinen karmamme tasapaino olivat ratkaisevasti rinnakkaisilla linjoilla. Näin jälkiviisaana pohdiskellen voi päätellä, että useimmiten aivan uusi ja perustavaa laatua oleva Kosminen Suunnitelma, olikin avautuessaan saamassa ennalta arvaamattomat fyysistymisen muodot. Näin kokemuksellisesti oli myös omalta kohdallamme, sillä aikaenergia ei ollut VIELÄ linjauksessa kosmisten virtauslinjojen kanssa ja siksi vasta tihentyessään jäsentymässä. Kohdallemme aiottu, sekä laajemmalle toiminnalle tarkoitettu kiinteistö ei vielä siinä vaiheessa ollutkaan vapautunut edelliseltä perheeltä. Heidän oma paikkasidosten energiatoiminta oli vasta ohentumassa ja kriittisesti kesken.
Samaan aikaan etsimme uutta toimintakohdetta pitkin eteläistä Suomea. Muutamia hyvin samankaltaisia ehdollistumia olimme asettaneet raameiksi tietämättämme yhdessä tulevaisuuden toimintakohteelle. Ensisijaisesti vahvimmaksi voimistui ympäröivä luonto, kiinteistössä jo valmiina olevat, tai kohtuudella muutettavat käyttötilat. Yksityisyys ja toimintatilat tulisivat olla selkeästi erillään. Myös se seikka tuli useammankin kerran konkretian kautta selvitetyksi, että vakavasti otettavat kohteet kannattaa käydä tutkimassa omakohtaisesti paikalla ja vielä siihenkin tulee varata reilusti aikaa. Tarjontaa oli lukuisista vaihtoehdoista purkukuntoisesta luksustasoon saakka. Vanha kulunut sanonta: ”Rahalla saa ja hevosella pääsee” – osui riittävällä tarkkuudella laatutason kohdalla esteeksi. Nimittäin, kun ei ollut kumpaakaan…
Silläkin ehdollistamalla tietämättämme meitä rajattiin sisäisiltä tasoilta jatkamaan eteenpäin. Kävimme (lähinnä puolisoni) päivittäin läpi hakukentässä rajauksella säädettyjä kohteita myytävistä ja vapautuvista kohteista. Sitten tärppäsi. Tietämättämme taustalla tapahtui vahvoja rakenteellisia asioita. Aavistimme niiden virtausten heijasteita mielemme energiassa luonnottomana varmuutena jostakin määrittelemättömän erilaisesta ja hyvin odottamattomasta suunnitelmasta. Yhtenä myöhäisiltana Hanna-Maria melkein kiljaisi, että tule nyt äkkiä katsomaan mitä täällä löytyi. Sitten me silmät ”tapillaan” katsoimme edestakaisin omilta koneiltamme löydettyä kohdetta.
Kävimme välittäjän kanssa kohdetta läpi nettitiedoilla ja pikaisesti ajastettuamme yhteisen tapaamisemme hetken. Hän kertoi myyjän myös olevan henkilökohtaisesti paikalla. Sehän oli vahvistava ja innoittava tieto. Muistan tarkasti hänen päättäväisen katseensa, kun nousimme autosta ulos tervehtimään häntä. Voisin jopa väittää hänen katsoneen sielunsa silmin meidän läpi. Oikeastaan vasta nyt ymmärrän hänen tehneen tuossa tilanteessa sisäisen päätöksensä: ”Tuolle pariskunnalle voin tämän paikan jättää. Nämä ymmärtävät VASTUUN merkityksen luonnon hyvinvoinnista.” Vaimo tuli jostakin askareistaan myös paikalle. Kävelimme ja katselimme ympäröivää luontoa, siistin oloisia rakennuksia ja sisätiloja. Niin kuin arvata saattaa, yleensä myyjien hintapyyntö on korkeampi kuin ostajaehdokkaiden tarjous, mutta sovintoon päästiin myöhemmin. Heidän reippaan tasoinen vastaantulonsa yllätti meidän positiivisesti. He todella tahtoivat meidän saavan tuon sielukkaan kohteen jäävän vastuullemme.
Saatuamme kuulla, että kyseinen mies oli itse rakentanut koko tontilla olevan kiinteistön yhdessä ammattikirvesmiesten kanssa, niin meidän molempien silmät alkoivat loistaa aiempaa kirkkaammin. Kun tuntee ja tietää, että kyseinen perhe oli tehnyt paikan sielullaan. pihaistutuksineen, kaikkineen, niin koimme aiempaa varmemmin: tämän kokonaisuuden jatkajiksi meidät oli lähetetty. Vaikka ensimmäisellä yhteisellä tapaamisellamme järvi oli vielä jäässä, mutta saimme oman rannan – ehdollemme, sekä kiinteistön kunnon laadulle vakuuttavaa näyttöä.
Etsimme samaan aikaan oman kohteemme jatkajia laajemman elämänkatsomuksen suuntaan arvomaailmassaan arkielämäänsä toteuttavia mahdollisia vielä tuolloin käytössämme olevan toimintapaikkamme kohteelle jatkajia. Nimittäin, olen Mäntsälän paikkaan v. 1999 muutettuani rakentanut sitä vuosien aikana sielullani sekä hiellä että ”verellä”. Muutimme silloisen puolisoni kanssa hyvin keskeneräiseen asuinrakennukseen. Lattiavasojen välistä näkyi maapohja, villat tuulensuojalevyineen olivat seinissä, jne. Sitä rakennettiin ja asuttiin samaan aikaan, milloin missäkin huoneessa, joka tuolloin oli muita rakennuksen osia valmiimpi.
Tontille viritettiin kosmisista energia-antenneista alkaen, laajempaakin aluetta harmoisoivaa ulottuvuuksien välistä paikallisavaruutta. Esim. Timo Nissisen kasaama kaikkein suurin kivipilari (painoa useampi sata kiloa) viritettiin Pohjantähteen talon pohjoisen seinustan lähelle. Eteläiselle tontin osalle nostin voimieni äärirajoilla Siriukselle viritetyn kosmisen kolmen kiven maston. Muitakin vastaavan kaltaisia kivipilareita sinne rakensin, suunnaten niiden virtauksen eri tähdistöihin, kuten Käärmeenkantajalle omistettuun liekkimäiseen kivirakennelmaan. Näistä moniin sisältyy vasta tulevaisuudessa vahvemmin tehostuvaa voimavirtausta.
Uuden kohteen löytymisen jälkeen alkoivat sisäisen hermopelin haasteet. Entinen oli vielä kevään v. 2024 kuluessa myymättä ja uusi veti magneetin tavoin puoleensa. Jouduimme jakamaan energiaamme etsiessämme toimintakohteeseen tarkoitettuja jatkajia ja löytyneen seuraavaan jatkoon elämäntehtävän toteuttamiselle tarkoitetun Puumala-kiinteistön omistussuhteen sovittamista taloudellisella puolella. Vakavasti otettavia uusia jatkajia ei edelleenkään ollut ilmestynyt päivätietoisuuteemme. Tietämättämme taustalla tosin oli kuhinaa sitäkin enemmän.
Kaiken aikaa tunsimme sielussamme jotakin KUITENKIN olevan menossa. Vaikka tietoinen mieli ja arkeen luontaisesti kuuluva järkeily, ottivat mittaa toisistaan, tiesimme sisäisen varmuuden tuntemuksestamme, että KAIKKI kuitenkin menee SUUREN LINJAUKSEN mukaan. Meidän tulee tehdä vain ja ainoastaan oma osuutemme ymmärryksemme mukaan. Olimme jo luovuttamassa koko vaihtoehdosta, kunnes TÄYSIN ja ilman ennakkovaroitusta, tuli uudet omistajaehdokkaat käymään. Heillä näytti olevan kokemaamme verrattava ”hengenpalo” päästä JUURI tuohon kohteeseen asumaan.
Nyt alkoivatkin ISOT RATTAAT pyörimään myös omassa toiminnassamme. Tullessamme tekemään virallisia paikan vaihtoon kuuluvia papereita, meillä oli mukanamme jo molemmat autot peräkärryineen lastattuna niin täyteen muuttotavaraan, kuin niihin suinkin mahtui. Puolestaan nykyisestä toiminta- ja kotikiinteistöstämme muuttava pariskunta ei ollut aivan NIIN valmis irtautumaan omasta sieluenergiansa kohteestaan, kun ilmeisesti olivat aiemmin ajatelleet. Onhan siinä luopumisen haikeutta, kun yli 20 vuotta on asunut ja toiminut itse rakentamassaan kodissa. Oman kiinnittymisen sidosenergiavoima muodostuu vahvasta luontoyhteydestä jyhkeine kallioineen ja rauhallisine rantoineen, sekä ylevään luonnossa vapaasti olemiseen.
Myyjämiehen tarina paikkamme historiasta:
”Olin pikkupoikana isäni kanssa luonnossa liikkuessani tässä paikassa ensimmäisen kerran. Istuimme tuossa kivellä juomassa mukanamme ollutta evääksi mukaan otettua kahvia. Myös myöhemmin aikuisiällä tulin joskus istumaan samalle kivelle juomaan matkaeväskahvia. Kerran tuli hyvin VAHVA tuntemus siitä, että minun täytyy ostaa tästä pala maata itselleni. Kotiin päästyäni otin yhteyttä puhelimella suuren maa-alan maanomistajaan. Tyly vastaus maakaupoista katkesi kerralla poikki. Ei tule kuuloonkaan, sieltä vastattiin.
Kävin joskus samoillessani metsissä istumassa samalla kivellä kahvien kera. Meni siinä 12 vuotta, kun jälleen kerran istuessani tutuksi tulleella kivellä ja ihaillessani ympäröivää luontoa, vahva ajatus tuli jostakin, että nyt kyllä yritän uudestaan kauppoja tästä paikasta. Kotona soitin suurelle maanomistajalle esittäen pyyntöni halukkuudesta ostaa paikka, tai edes pieni pala rantaa. Onneksi siellä olikin nyt uusi mies toisessa päässä. Tule käymään toimistolla, niin katsotaan, sanottiin sieltä. Menin niin pian kuin pääsin ja kaupat laitettiin alulle.”
Näin kertoi nykyisen kotimme entinen omistaja, sekä rakentaja. Jos hän olisi saanutkin tontin silloin 12 v. ennen kuin sen lopulta sai, niin meidän toimintalinjamme tuskin olisi nyt tässä. Ensimmäinen vaihtoehto lienee ollut jossakin 80 – luvun loppupuolella ja toteutunut aikalinja jossakin v. 2000 hujakoilla. Sattumaako? Tuskin, kun vertaa edellisen koti- ja toimintamme alkamista v. 1999 vastaavaan aikaan nykyiseen asumiseemme. Molemmat aikalinjat heidän ja minun, olivat vielä tuolloin erillään eläen omaa itsenäistä elämäänsä.
Tätä kirjoitettaessa olen hyvin vakuuttunut siitä, ettei Mäntsälän kiinteistössä nykyisin asuva pariskunta ole alkuunkaan tietoinen mitä moniulotteisia salaisuuksia he saivat vuosien tulevaisuuttaan varten. Toki tämä on vain MAHDOLLISUUS täällä ajallisen, rajallisen vajavaisessa maailmassa. Olen myös sisäisesti helpottunut juuri siitä, että ”Yläkerta” ohjasi saatavissa olevista vaihtoehdoista juuri heidät sieluni kohteeseen. Salaisuus kerrallaan tulee aikanaan avautumaan heille. Kaikella on aikansa omassa sielullisessa tehtävässään ja sidosvoimiin liittyvät ja viritetyt mahdollisuudet…
Kolmen perheen aikalinjojen, sekä sielusuunnitelman energiakeskittymien on täytynyt jäsentyä moniulotteisesti toisiinsa ja jokaisen yksilön omaa tulevaisuutta varten. Kaikkien kolmen perheen muutot uuteen paikkaan asettumisineen olivat erityinen ”taiteen” lajinsa. Saattoi olla, että fyysisesti uuteen kotiin muuttanut iäkkäämpi pariskunta selvisi meistä kolmesta muuttajasta helpoiten? Onneksi Jaakko ja Raili auttoivat (muutamien ystävien kanssa), tavattoman paljon asettuessamme edes jotenkuten kiinteistöllemme. Nimittäin, rinnalle oli tullut remontteineen Anttolan kesätanssilava Kaikukallio, elokuun alkupuolelta saakka. Lisäksi Hanna-Marialla alkoi oma yritystoiminta heinäkuun alussa Anttolassa samaan aikaan kuin meidän piti yrittää asettua kaaoksen keskellä (osa muuttotavaroista pressujen alla kuormalavojen päällä, jne.) asumaan, sekä käynnistämään arkirutiiniamme. Lisäksi joitakin kotiimme ja toimintamme paikaan sopivia kalusteita jouduttiin odottamaan parikin kuukautta.
Se ”yhteensattuma”, että Hanna-Maria joutui Hurissalon toiminta- ja ympäristöolosuhteiden rajoituksesta johtuvista syistä 25 km:n päähän omalla kioskillaan, olikin uuden suuremman avaus. Hän sai alkuvuodesta jostakin ”ylempää” oivalluksen hankkia pyörillä oleva pieni kioski. Oli tietämättäni jo puolileikillään niitä katsellut netistä. Sitten kolahti osuma kohdalle. Yllättäen löytyi käyttämätön pyörillä oleva Sotkamosta (Kajaanista sivuun). Hinta ja laatu osuivat budjettiin nähden kohdalleen. Asioiden selvityksen jälkeen auton suunta kohti pohjoista (asuttiin siinä vaiheessa vielä Mäntsälässä). Olin jo kesää odotellessa vaihtanut kesärenkaat valmiiksi autoon. Ainut vapaa viikonloppu oli siitä huolimatta käytettävä pikkukioskin noutamiseen.
Lähtiessä hieman tihuutteli vettä, mutta Iisalmen kohdalla alkoi jo tulla räntänä alas maahan. Kajaanin jälkeen menomatkalla maassa oli jo n. 5 cm lunta, sekä räntää. Kun saatiin viimein kioski peräkärryineen autoon kiinni, maassa lienee ollut n. 10 cm lumensekaista sohjoa. Molemmissa sekä autossa että kioskissa olivat alla kesärenkaat. Kaksi kertaa Yläkerran Auttajat pelastivat varmalta peräänajokolarilta ennen Iisalmea. Kiitimme suurin tuntein Heitä Suojeluksestamme. Ajourat olivat ainoat, jossa sunnuntai-iltana maalta palaava autoletka ajeli n. 60 km/h. Ei siis tarvinnut olla tientukkona yksinään. Mikkelin kohdalla alkoi räntä muuttua vesisateeksi, joten nyt renkaat pitivät paremmin. Mäntsälään päästiinkin sitten kohtuullisen hyvin olosuhteisiin nähden.
Kun sattumaa SUURESSA SUUNNITELMASSA ei edes yksilöidenkään elämässä ole, niin siellä Anttolan torikahvilassaan puolisoni pääsi tutustumaan paikallisiin asukkaisiin. He antoivat vapaasti ilmaistua toimintatietoa laajemmankin alueen sidoksista. Siellä kävi paikallisia kahvittelemassa, jolloin puhe kääntyi suomalaiseen lavatanssien perinteeseenkin. Yllätys oli melkoinen, kun kerrottiin kylällä olevan vuosia tyhjillään olleen kesätanssilavan kahvilaterasseineen. Olivatkin siinä paikassa lähteneet asianomaisten vanhempien miesten kanssa paikkaa katsomaan.
Hanna-Maria tuli töistä mystisen oloisena. Mietti miten ilmaisisi ja luonnehtisi Kaikukallion tanssilavaa. Olimmehan jo kerran aiemmin käyneet katsomassa Jämsänkosken seudulta myynnissä olevaa talvitanssilavaa, niin kesälavan mahdollisuus olisi lämmityksen yms. kannalta ratkaisevasti järkevämpi vaihtoehto muuhun toimintaamme. Hän kertoi, että siellä olisi käyttämätön kesätanssipaikka tyhjillään jo monta vuotta. Lähdettiin siinä sitten yhdessä Anttolaan katsomaan kyseistä kohdetta. Jo kävellessämme mäkeä ylös, tunnelma oli kuin aivan toiselta planeetalta verrattuna muuhun paikalliseen alueeseen, vaikka eivät nekään mitään huonoja missään tapauksessa ole.
Kiipesimme pressujen välistä sisälle katsomaan mm. tanssilattian kuntoa, kattorakenteita ja paikan käyttömahdollisuuksia muuhunkin kuin vain perinteiseen tanssiin. Siellä oli lavatanssien lisäksi vuosien aikana järjestetty häitä, merkkipäiviä, sekä erilaisia juhlia vuokrattuina näitä tiloja tarvitseville. Sille mahdollisuudelle, että kohteelle voisi alkaa uusi elämä, oli tarve saada motivoituneet jatkajat. Vuosikymmeniä toimintaa pyörittäneet ovat tulleet varttuneempaan ikään (yli 70 v. jne.), eikä nuoremmista ollut tullut ketään rohkeaa jatkamaan paikallisperinnettä. Maakunta-arkistossa mainitaan Kaikukallion historiallinen merkittävyys alueelle. Paikka oli aikoinaan tehty vuokramaalle ja naisjaoston innoittavasta aloitteesta.
Pieni siirrettävä kioski toimi välikappaleena moniulotteisen suunnitelman todentumiselle muotojen elämänpiiriin, koska sen ansiosta Hanna-Marian kautta avautui uusi maailma, uusien mahdollisuuksien ja haasteiden kanssa. Tämä lieneekin ollut laajemman toiminnan suunnitelmassa. Muutto Mäntsälästä velvoittaa perustavaa laatua olevaan erilaiseen asetelmaan oman aiemman toimintamme lisäksi. Onneksi saimme paikallista apua mm. Tommin kautta. Myös Raili ja Jaakko olivat korvaamattomat Korkeampien Voimien lähettämät fyysiset auttajamme.
Teimme voimiamme säästämättä kunnostustyötä suuren määrän pitkinä päivinä. Moni ystävämme alkoi jo ihmetellä, että kyllä teillä kestää tuo muuton jälkeinen tavaroiden järjestely mahdottoman pitkään. Vain talkooavustajat tiesivät todellisen aikamenekin syyn: remonttia Kaikukalliolla aamusta iltaan…
Tässä asetelmassa sisäinen motivaatiomme ohjaa toteuttamaan tämän erikoisen mahdollisuuden suomalaisen lavatanssi- ja tanssilavaperinteen jatkuvuudessa, sekä ylläpitämisessä tuleville sukupolville. Vanhojen tanssilavojen perinteeseen liittyy myös kahdeksankulmaisuus. Tämä kahdeksan on mystikkojen luku (terapeuttinen auttaja, tullut auttamaan, jne.). Numero kahdeksan voidaan numerologiassa jäsentää korotettuna Aurinkokunnan II – säteen linjaan. Tätä kirjoitettaessa kohde on nyt lähes valmiina odottamassa 1.5.2025 olevaa paikan historian suurta juhlapäivää, eli tuolloin 70 vuotta tulee täyteen.
