– Kalevi Riikonen 21.5.2026 –
Kun vanhat rakenteet horjuvat ja vastakkainasettelu voimistuu, heijastuvat muutokset myös kulttuuriimme, arvoihimme ja yhteiseen tunneilmastoomme. Kaikukallion tulipalo herätti kirjoittajassa syvemmän kysymyksen siitä, millaisten näkymättömien voimien keskellä ihmiskunta tällä hetkellä elää.
Valon ja varjojen keskinäinen mittelöinti on alkanut saada aiempaa oudompia muotoja. Materiaaliset ”loistahot” käyvät yhä aggressiivisemmiksi Elämän kunnioitusta ja yksilövapautta edustavia kohtaan. Omaan lavatanssikulttuuriimme kohdistunut tuhoisku ilmentää osaltaan näitä outoja ilmiöitä. Riippumatta siitä, kuinka tuo tuhovoima fyysistyi, on elämän arvoihimme kohdistunut jo useiden vuosien ajan tarkoitushakuista vaikeuttamista.
Koska planetaarinen moniulotteisen elämän todellisuus on vastakkaisten arvomaailmojen temmellyskenttää, ovat erityisesti ajatustunne-energiat astraalisesti kaoottisessa käymistilassa. Ylpeydessään langenneet entiset ”hyvikset” irtautuivat alkuperäisestä Korkeimmasta Lähteestä, jolloin heidän elämävoimansa alkoi ratkaisevasti vähenemään. Näin muodostuivat Maa-planeetan piiriin – astraali- ja mentaalikerroksiin – vuosituhansien aikana kertyneet solaariset loisohjelmat. Vääristymä on voinut pysyä näin pitkään aktiivisena käänteisen sähkömagneettisen vääristymän kautta.
Kun kaiken kattava solaarinen olentojärjestelmä muuntuu korkeampia taajuuksia ja värähtelyjä vahvistavaksi ohjelmaksi, eivät matalavireisten olentotietoisuuksien pitkään käyttämät loisohjelmat enää avaakaan heille entisen kaltaista käyttöenergiaa. Voimien ehtymisen seurauksena pyritään keinoja kaihtamatta saamaan lisää jatkoaikaa – millä tahansa ilmentämisen menetelmällä, tekniikalla tai systeemillä. Siitäkin huolimatta, vaikka he saavat vastaansa ”Polttavaa Valoa”.
Kauan sitten ihmiskunnan aamukoin sarastaessa Enkelikunta katsoi välttämättömäksi lahjoittaa nuorelle Maa-planeetan ihmiskunnalle visuaalisen avaimen: TANSSIN.
Monissa paikalliskulttuureissa tanssi muodosti osan yksilö- ja yhteisövoimaan sulautunutta arvomaailmaa. Läpi ihmiskunnan historian on tanssittu iloja ja suruja, luotu yhteyttä luontoon, kutsuttu sadetta ja pyydetty mukaan elämävoimia tärkeiksi koettuihin seremonioihin ja juhliin.
Suomalaisessa kulttuurissa monet ovat tanssineet häissään, mutta ennen kaikkea perinteinen lavatanssikulttuuri on yhdistänyt sukupolvia yli vuosisadan ajan. Lukuisat suomalaiset ovat löytäneet kumppaninsa tansseista. Niin kuin eräässä laulussa lauletaan: ”Siellä ilot ja surut ovat rinnakkain…” Näin myös omat vanhempani tapasivat toisensa.
Olen kirjoittanut blogissa 19.1.2025 ”Elämän yllätykset…” katsauksen siitä, miksi meidät lähetettiin Etelä-Savoon. Seuraavaksi olen velvoitettu avaamaan jotakin ennenkokematonta elämän vastavoimien ilmentymisestä.
Ohjauduimme monien mystisten vaiheiden kautta Anttolan Kaikukalliolle kunnostamaan ja jatkamaan pysähdyksissä ollutta kesätanssilavan toimintaa. Ikääntynyt omistajaväki ei enää jaksanut ylläpitää lähes 70 vuotta täyttävää kylän sydäntä. Hanna-Marian pikkukioski oli fyysinen välikappale Anttolan torilla Puumalaan muutettuamme kesällä 2024.
Innokkaina lavatanssien harrastajina saimme mahdollisuuden kokeilla ”siipiemme kantavuutta”, ja paikalliset auttoivat meitä haastavassa remontissa monin tavoin. Olimme juuri saaneet tanssisalin lattian kuntoon vapun tanssien jälkeen tarkoituksenamme avata uusittu lattia käyttöön helatorstaina 14.5.
Mutta sitten elämän suunnitelmat muuttuivat kerralla.
Suljemme tavallisesti kännykät lentotilaan yöksi. Hanna-Maria avasi puhelimensa maanantaiaamuna 11.5. klo 7. Olin vielä vuoteessa unisena. Anttolan VPK:lta oli tullut tekstiviesti.
Torkahdin vielä välillä, kun hän puhui kiihtyneellä äänellä puhelimessa. Heti puhelun päätyttyä hän syöksyi ravistelemaan minut hereille.
”Kaikukallion kahvilarakennus on palanut yöllä.”
En ensin saanut jäsenneltyä mielessäni hänen sanojaan. Kun lopulta ymmärsin, mitä oli tapahtunut, pomppasin ylös. Hälytyskeskus oli vastaanottanut soiton klo 3.07. Siinä tuli spontaanisti lausuttua muutama voimasanakin.
Hanna-Maria selosti parhaansa mukaan kuulemaansa ja kertoi, että jonkun pitäisi mennä palovahdiksi jälkisammutusta valvomaan. Söimme nopeasti aamupalaa ja lähdimme matkaan.
25 kilometrin ajomatkan aikana ehti mielessä pyöriä kaikenlaista. Kun saavuin parkkipaikalle, savun haju tuli vastaan. Nousin mäen ylös ja näin, mitä yöllä oli tapahtunut.
En meinannut uskoa silmiäni.
Mietin, miten tämä oli edes mahdollista. Edelliset tanssit olivat olleet vappuna, eikä kahviota ollut sen jälkeen käytetty. Ainoa jatkuvasti virrassa ollut laite oli hälytysjärjestelmän keskusyksikkö – ja sekin oli toiminut jo toista vuotta ilman ongelmia.
Saamelaiskäräjien puheenjohtajan vuosien takainen viesti kuuluu:
”Luoja antaa anteeksi aina, ihminen silloin tällöin, mutta luonto ei koskaan.”
Tutkiessani kallion tasolle palanutta jäämistöä huomioni kiinnittyi tanssilavan ikkunalaseihin. Olin peruskorjauksen yhteydessä valinnut laminoidut ruudut, vaikka ne olivat tavallisia yksikerroksisia arvokkaampia.
Halkeamien lisäksi useampaan ruutuun oli muodostunut erikoisia kuvioita. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.
Paikalle tuli ohikulkijoita, lehtitoimittajia, virkavaltaa ja muuten vain uteliaita ihmisiä. Päivä kului siinä, ja illalla kotona aloin uudelleen pohtia lasien kuvioita.
Yöllä, unitilan rajamailla, menin moniulotteiseen energiatilanteeseen noiden kuvioiden kanssa.
Nehän olivat suojelevien Deeva-energioiden laseihin hitsautuneita jälkiä.
Sitten oivallus tarkentui edelleen.
Koska Enkelikunta on lahjoittanut tanssin ihmiskunnalle, ovat Deeva-tasot heidän jatkeenaan vuorovaikutuksessa ihmiskunnan kanssa. Nämä luontotietoisuudet olivat virittäneet tulelta suojaavan energiakilven tanssilavan eteen.
Kuumuuden täytyi olla valtava, sillä osa metalleista – esimerkiksi messinkinen lukkopesä – oli sulanut möykyksi.
Pohdiskellessani suomalaista kansallisperinnettä, lavatanssikulttuuria ja omaperäisyyttämme, välähti tietoisuuteeni seuraava ajatus:
Tämähän on samalla hyökkäys kansallissieluamme vastaan.
Kansa, joka unohtaa historiansa ja pitkällisen perinteensä, lakkaa olemasta.
Negavirtausten aikaansaama tuhon fyysistyminen oli hyökkäys Enkeli- ja Deevakuntaa vastaan. Samalla se oli hyökkäys Suomen kansallistunnetta ja yksilön vapautta vastaan – vapautta valita oma elämänpolkunsa ja toimia idän ja lännen vastakkaisten näkemysten sillanrakentajana.
Periksi emme tule antamaan.
Sillä synkinkään pimeys ei sammuta pienintäkään kynttilää.
